seurakunta

Muutama ajatus Taivasten valtakunnasta.

Suuren uskonpuhdistaja Martti Lutherin aikana alkoi reformi, uudistus, joka muokkasi silloista kirkollista järjestystä. Se muutti siis jotain jo olemassa olevaa. Kun Jumala tekee jotain, Hän ei korjaa jo jotain olemassa olevaa, vaan palauttaa kaiken ennalleen, siihen alkuperäiseen muotoon ja tarkoitukseen. Juuri siitä on kyse myös, kun puhutaan Taivasten valtakunnasta.

Jeesus on Kuningas, ei vain Vapahtaja.

Kuninkaitten Kuningas, Herrain Herra on sanonta, jota kristillisissä piireissä viljellään tuon tuostakin. Jos näin on, on koko Valtakunta asia ratkaistu. Taivasten Valtakunta on ensisijainen, seurakunta toissijainen. Jeesus rakentaa Valtakunnan muotoisen seurakunnan eikä päinvastoin. Hän ei rakenna seurakuntien näköisiä valtakuntia. Uskovat on ensisijaisesti Jumalan Valtakunnan kansalaisia ja vasta toissijaisesti seurakunnan.

Jumala itse on aloittanut apostolisen ja profeetallisen liikehdinnän

Kasvottomat ja nimettömät apostolit ja profeetat ovat tulossa piilopakoistaan ja astumassa esille. He ovat tekemässä kuuliaisesti sitä työtä, johon Jumala on kutsunut kautta aikain ihmisiä: olemaan kuuliaisia Hänen sanalleen ja alkuperäiselle sanomalle: menkää ja kertokaa, Taivasten Valtakunta on tullut lähelle.

Jumalallinen talousjärjestelmä

Taivasten Valtakunta ei käytä orjuuttavaa Babylonian taloussysteemiä. Valtakunnan talousjärjestelmä toteuttaa Jeesuksen opetusta: Hän havainnollisti ja esitteli ne.

Moninkertaistumisen ihme

Kun yhä useammat Jeesuksen seuraajat palaavat kuuliaiseen elämään, Kuningaskuntaan, tapahtuu moninkertaistuminen. Jumala siunaa kuuliaisuuden, hän palauttaa hedelmällisyyden ja tekee  mahdolliseksi toteuttaa lähetyskäskyä.

Kaikki tuo yllämainittu on mahdollista, jos vain luovumme itsekeskeisestä, kulutuskeskeisestä uskonnollisesta  järjestelmästämme.  Jos aloitamme keskustelun Jeesuksen kanssa ja kuuliaisesti toteutamme Hänen suunnitelmaansa ja alamme elää Jumalan lapsina ja Kuningaskunnan laillisina kansalaisina, kaikki on mahdollista. Mistä meidän tulee luopua?

Meidän tulee luopua silmillämme näkemästämme, seurakuntamallista, kuin me sen tunnemme.  Meidän tulee muuttaa ajatuksemme seurakunnaksi, sellaiseksi kuin Jumala sen haluaa.  On olemassa selvä, ytimekäs, raamatullinen ja terve vaihtoehto nykymenolle. Elämä Taivasten Valtakunnassa tarjoaa selvän vaihtoehdon ”franchising-mallin”  seurakunnalle ja uskonnolliselle liikehdinnälle. Itsekeskeinen uskonnonharjoittaminen ei  kanna hedelmää, sen jokainen voi havaita. Jos annamme Jumalan tarttua meihin, emme koskaan enää ole enää samoja ihmisiä, emmekä suhtaudu ympäröivään maailmaan enää samalla tavalla. Kaikkivaltias Jumala toteuttaa suunnitelmansa joka tapauksessa. Meistä riippuu olemmeko osana tuota suunnitelmaa vai emme.

Kaikkialla maailmassa seurakunta on palaamassa juurilleen, löytämään todellisen opetuslapseuttamisen ja pienissä ryhmissä kokoontuvaan seurakuntamalliin. Jos olet innostunut kuulemaan ja oppimaan ja osallistumaan, on tämä viikonloppu sinua varten.

Ajattele alkuseurakuntia, ryhmiä , jotka Paavali aloitti. Kun hän meni lähetysmatkalle, hän meni niihin koteihin, johon hänet kutsuttiin. Siellä hän alkoi elää ihmisten kanssa sekä arkea että hengellistä elämää. Kun he kokoontuivat, he ylistivät ja kiittivät Jumalaa, rohkaisivat toinen toistaan. Jakoivat kukin sitä, mitä Jumala oli heille antanut. Lähtökohtana oli, että Kristus oli heidän keskellään, jakaen lahjojaan ja viisautta ja seurakunta tuki toinen toistaan. Jokainen jakoi jotain, sen mukaan, mitä Jumala oli  heitä puhutellut.

Kun kokoonnumme, me keskitymme kohtaamaan Raamatun Jumalaa, emmekä Jumalan Raamattua. Haluamme olla avoimia sille, että Pyhä Henki voisi puhutella ja opettaa meitä. Etsimme Sanaa sydämellemme, ei niinkään päällemme. Ja jaamme, on se sitten joskus kipua, joskus iloa, joskus rohkaisua. Mutta jos me haluamme olla uuden liiton ihmisiä, niin silloin opettelemme kertomaan toisillemme, kuinka Kristus minua puhuttelee. Ja laittamaan kaiken käytäntöön.

Tule mukaan. Kuulet mitä kaikkea Jumala tekee Pohjoismaissa, Puolassa, Baltian maissa ja mitä Hän haluaa tehdä myös Suomessa.

Ympäri maata kuhistaan ja nuristaan pienryhmistä seurakunnissa. Osa haluaa tietoa, kuinka aloittaa ja osa haluaa että asiasta ollaan täysin hiljaa. Meitä pienryhmäläisiä on kaikkialta Suomesta,  henkilöitä, jotka haluavat tehdä jotain omalla paikkakunnallaan.

Meillä on vastuu. Meillä on vastuu lähimmäisistämme, omasta paikkakunnastamme, kansakunnastamme sekä lähialueista. Suurin osa kristityistä ei ole koskaan kertonut kenellekään Jeesuksesta,  rukoillut sairaiden puolesta tai todistanut omasta uskostaan. Kuitenkin nuo ovat niitä asioita, joita Jeesus pyysi meitä tekemään. Siksi sinä olet tärkeä. Sinulla on tehtävä, sinun elämälläsi on tarkoitus, Jeesus tarvitsee juuri sinua.

Kotiseurakunta, pienryhmä, tiimi, palveluryhmä… (tai miksi vain haluat sitä kutsua) on kasvun paikka. Siellä kasvat, siellä tutustut toisiin, siellä palvelet toisia, siellä yhdessä toisten kanssa voitat toisia Kristukselle. Juuri siitä syystä pienryhmäseurakunnat (tai miksi sitä haluatkaan kutsua) kasvavat kaikkein nopeimmin Kiinassa, Intiassa, USA:ssa ja viime tietojen mukaan myös Euroopassa *). MIKSI? Syy on hyvin yksinkertainen. Alkuseurakunta toimi niin, se oli myös Jeesuksen tapa toimia.

Jeesus käski tehdä opetuslapsia. Eikö meidän tulisi totella tuota käskyä. Tämän viikonlopun aikana saat eväitä ja opit, kuinka elää opetuslapsena ja kuinka voit opetuslapseuttaa toisia.

*) Lähde: John Fenn, Neil Cole, David Jarrod, Wolfgang Simson ja monet eri tutkimukset eri maista.

Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen aikataulu 

1. Johdanto

Monia ihmisiä ihmetyttää suuresti, miksi nk. länsikristillisyyden ”pääsiäistä” ylipäänsä kutsutaan pääsiäiseksi, kun sillä ei ole yhtään mitään tekemistä sen pääsiäisen kanssa, jonka Jumala on asettanut Sanassaan. Länsikristillisyys on keksinyt kaikenlaisia muita juhlia, joilla ei ole mitään tekemistä Raamatun kanssa (joulu, juhannus jne) ja joita ei ole sentään kehdattu nimetä jonkin Jumalan säätämän juhlan mukaan. Miksi kuitenkin pääsiäistä kehdataan, kun sillä ei ole kuitenkaan mitään yhteistä Raamatun pääsiäisen kanssa?

Länsikristillisyyden pääsiäisen ajankohta on täysin mielivaltaisesti keksitty (kevätpäivän tasausta seuraavana ensimmäisenä täysikuun jälkeisenä sunnuntaina), eikä sillä ole muuta yhteistä Jumalan säätämän ajankohdan kanssa (juutalaisen kalenterin Nisan-kuun 14. päivä) kuin että kumpikin osuu suunnilleen kevääseen. Myöskään juhlapäivien sisältö ja lukumäärä eivät vastaa lainkaan sitä, mitä Jumala on säätänyt. (Mikä ihmeen ”toinen pääsiäispäivä”? Raamattu ei puhu halaistua sanaakaan mistään ”toisesta” pääsiäispäivästä.)

Länsikristillisyyden pääsiäisen vieton motivaatio on sentään kyllä terveellä pohjalla: Silloin muistetaan tärkeintä tapahtumaa koko maailmassa: Meidän Herramme Jeesuksen uhria, jonka hän suoritti koko maailman syntien edestä. Uuden liiton aikana meidän tuleekin muistaa tätä tärkeää tapahtumaa (1Kor. 5:7).

Mutta kuitenkin, länsikristilliseen pääsiäiseen ja Jeesuksen ristiinnaulitsemisen tapahtumiin liittyy tarkka aikataulu. Perinteisen käsityksen mukaan:

1. Torstaina (ns. kiirastorstaina), joka oli silloin pääsiäispäivä, Jeesus viettää opetuslastensa kanssa viimeisen ehtoollisen. 
2. Perjantaina Jeesus tuomitaan ja ristiinnaulitaan. Hänet haudataan juuri ennen auringon laskua ja päivän vaihtumista (juutalaisessa ajanlaskussa päivä vaihtuu kun aurinko on laskenut).
3. Jeesus nousee haudastaan joskus lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. 

 Naiset tulevat haudalle varhain sunnuntaiaamuna ja havaitsevat sen tyhjäksi.

(Hauskaa kyllä, pääsiäispäivä on laitettu sunnuntaille vaikka se tämän perinteisen aikataulun mukaan olisi ollut torstaina…)

Tämä aikataulu johtaa kuitenkin ristiriitaan sen kanssa, miten evankeliumit kuvaavat tapahtumat.

2. Ristiinnaulitsemispäivä

Tapahtuiko ristiinnaulitseminen pääsiäispäivää seuraavana päivänä, kuten on perinteinen käsitys? Johanneksen evankeliumissa on jae, joka antaa tälle valoa:

Joh 18:28 Niin he veivät Jeesuksen Kaifaan luota palatsiin; ja oli varhainen aamu. Ja itse he eivät menneet sisälle palatsiin, etteivät saastuisi, vaan saattaisivat syödä pääsiäislammasta.

Tämä siis tapahtui samana päivänä kun Jeesus ristiinnaulittiin. Söivätkö juutalaiset pääsiäislammasta pääsiäistä seuraavana päivänä? Ehdottomasti eivät. Tästä on hyvin selkeä säädös:

2Moos 12:10 Älkää jättäkö siitä mitään huomenaamuksi; mutta jos jotakin siitä jäisi huomenaamuksi, niin polttakaa se tulessa.

Tätä noudatetaan vielä tänä päivänäkin tooraa noudattavien juutalaisten keskuudessa: Lampaasta, joka on teurastettu pääisäispäivänä, ei jätetä mitään seuraavalle päivälle, ja jos jotain jäisikin syömättä, se poltetaan.

Yllämainitun Johanneksen evankeliumin mukaan on siis täysin selvää, että kyseessä oli nimenomaan pääisäispäivä, Nisan-kuun 14. Hurskaat juutalaiset (jotka pelkäsivät saastuvansakin) eivät olisi missään tapauksessa syöneet pääsiäislammasta pääsiäistä seuraavana päivänä sillä se olisi suoraan rikkonut Jumalan käskyä vastaan.

Toinen seikka mikä puoltaa sitä, että kyseessä oli pääsiäispäivä (Nisan-kuun 14.) eikä sitä seuraava on se, että, kuten myöhemmin tulemme huomaamaan, pääsiäispäivää seuraava päivä (Nisan-kuun 15.) on happamattoman leivän juhlan ensimmäinen päivä, joka on sapatti. On hyvin kyseenalaista olisiko käräjiä järjestetty sapattina, lepopäivänä, jolloin mitään arkiaskaretta ei saanut tehdä, ja jopa kävelymatkaakin oli rajoitettu. Ja täyttäähän tämä pääsiäisen esikuvan täydellisesti, kun Jeesuksen uhri suoritettiin nimenomaan pääsiäisenä.

Jeesus opetuslapsineen siis väistämättä viettivät pääsiäisaterian päivää aikaisemmin sillä Jeesus tiesi, minkä tuleman pitää

3. Tapahtuiko ristiinnaulitseminen perjantaina?

Perinteinen käsitys siitä, että ristiinnaulitseminen tapahtui nimenomaan perjantaina perustuu näihin jakeisiin:

Mark 15:42 Ja kun jo oli tullut ilta, ja koska oli valmistuspäivä, se on sapatin aattopäivä,

Mark 15:43 tuli Joosef, arimatialainen, arvossapidetty neuvoston jäsen, joka hänkin odotti Jumalan valtakuntaa, rohkaisi mielensä ja meni sisälle Pilatuksen luo ja pyysi Jeesuksen ruumista.

Luuk 23:54 Ja silloin oli valmistuspäivä, ja sapatti oli alkamaisillaan.

3.1 Naiset ja yrtit

On täysin yksiselitteistä, että naiset tulivat haudalle sunnuntaiaamuna (Matt 28:1, Mark 16:2, Luuk 24:1, Joh 20:1). Kuitenkin Markuksen kuvaus siitä, kuinka naiset ostivat yrttejä voidellakseen Jeesuksen, on hieman kummallinen:

Mark 16:1 Ja kun sapatti oli ohi, ostivat Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti, ja Salome hyvänhajuisia yrttejä mennäkseen voitelemaan häntä.

Mark 16:2 Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa.

Naiset menivät haudalle viikon ensimmäisenä päivänä anivarhain. Olivatko kaupat jo silloin auki? Ja miksi Markus tuntuu puhuvan jälkimmäisessä jakeessa ikäänkuin kyse olisi eri päivästä kuin milloin yrtit on ostettu?

Luukas antaa hieman toisenlaisen kuvan:

Luuk 23:56 Ja palattuaan kotiinsa he valmistivat hyvänhajuisia yrttejä ja voiteita; mutta sapatin he viettivät hiljaisuudessa lain käskyn mukaan.

Luukas kirjoittaa ikäänkuin naiset olisivat hankkineet yrtit jo ennen sapattia. Kuitenkin tämäkin tuntuu melko epätodennäköiseltä, sillä kuten yllä näimme, oli sapatti jo alkamaisillaan. Juutalaiset kauppiaat sulkevat ovensa hyvissä ajoin ennen sapatin alkamista ja on epätodennäköistä, että naiset olisivat edes ehtineet ostaa yrtit ennen sitä.

Ostivatko naiset yrtit ennen sapattia vai sen jälkeen? Olivatko kaupat sillä aikavälillä edes auki? Onko tässä ristiriita? Näitä näennäisiä ristiriitoja on yritetty selittää mitä mielikuvituksellisimmilla selityksillä, jotka ovat toinen toistaan kaukaa haetumpia. Liberaalisimmat raamatuntulkitsijat yksinkertaisesti kuittaavat koko ongelman sillä, että tekstit ovat epätarkkoja ja jopa virheellisiä.

3.2 Happamattoman leivän juhlan ensimmäinen päivä

Ongelman ydin on se, että länsikristilliset raamatuntutkijat eivät yksinkertaisesti tunne Jumalan käskyjä ja juutalaisia juhlia. He luulevat, että viikkosapatti (lauantai) on ainoa sapatti minkä Jumala on säätänyt.

Sapatteja on muitakin kuin vain viikkosapatti. Esimerkiksi juutalaisen kalenterin seitsemännen kuun 10. päivänä oleva sovituspäivä on sapatti (riippumatta siitä, mille viikonpäivälle se osuu):

3Moos 23:31 Älkää silloin yhtäkään askaretta toimittako. Se olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen, missä asuttekin.

3Moos 23:32 Se on oleva teille levon päivä, kurittakaa itseänne paastolla. Kuukauden yhdeksäntenä päivänä illalla, illasta iltaan, pitäkää tämä sapatti.”

Samaten esimerkiksi lehtimajanjuhlan ensimmäinen ja kahdeksas päivä ovat sapatteja (riippumatta viikonpäivästä):

3Moos 23:35 Ensimmäisenä päivänä pidettäköön pyhä kokous; älkää silloin yhtäkään arkiaskaretta toimittako.

3Moos 23:36 Seitsemänä päivänä tuokaa uhri Herralle. Kahdeksantena päivänä olkoon teillä pyhä kokous, ja tuokaa uhri Herralle; se on juhlakokous, älkää silloin yhtäkään arkiaskaretta toimittako.

3Moos 23:39 Mutta seitsemännen kuukauden viidentenätoista päivänä, kun te olette korjanneet maan sadon, viettäkää Herran juhlaa seitsemän päivää; ensimmäinen päivä on levon päivä, ja kahdeksas päivä on myös levon päivä.

Pääsiäistä seuraavana päivänä (eli Nisan-kuun 15.) alkaa happamattoman leivän juhla, joka kestää seitsemän päivää. Sen ensimmäinen päivä on sapatti:

3Moos 23:6 Ja saman kuukauden viidentenätoista päivänä on happamattoman leivän juhla Herran kunniaksi; syökää happamatonta leipää seitsemän päivää.

3Moos 23:7 Ensimmäisenä päivänä olkoon teillä pyhä kokous, silloin älkää yhtäkään arkiaskaretta toimittako.
Juutalaiset viettävät pääsiäistä seuraavan päivän sapattina yhä tänä päivänäkin. Koska edellä huomasimme, että ristiinnaulitseminen tapahtui pääsiäispäivänä, tästä seuraa se, että sitä seuraava päivä oli sapatti riippumatta viikonpäivästä. Tämä puolestaan vapauttaa melko lailla ristiinnaulitsemisen viikonpäivän ja antaa täydellisen kauniin selityksen kaikille näennäisille ristiriidoille:

Jeesuksen ruumis kiirehdittiin haudattavaksi ennen sapattia, happamattoman leivän juhlan ensimmäistä päivää. Naiset ostivat yrtit arkipäivänä, happamattoman leivän juhlan ensimmäisen päivän sapatin jälkeen, ennen viikkosapattia. Viikkosapatin jälkeen naiset menivät viikon ensimmäisenä päivänä varhain aamulla haudalle.

Tämän aikataulun mukaan naiset ostivat yrtit siis todennäköisesti perjantaina (joka oli tavallinen arkipäivä), happamattoman leivän juhlan ensimmäinen päivä oli siis todennäköisesti torstaina, ja pääsiäispäivä ja ristiinnaulitsemispäivä oli näin ollen siis todennäköisesti keskiviikkona.

4. Kolme päivää ja kolme yötä

Raamatussa käytetään kolmea ilmaisua kuvaamaan sitä aikaa, jonka Jeesus vietti haudassa:

Matt 16:21 Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös.

Matt 12:40 Sillä niinkuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä.

Mark 8:31 Ja hän alkoi opettaa heille, että Ihmisen Pojan piti kärsimän paljon ja joutuman vanhinten ja ylipappien ja kirjanoppineiden hyljättäväksi ja tuleman tapetuksi, ja kolmen päivän perästä nouseman ylös.

Perinteinen selitys sille, miksi perinteisessä ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen aikataulussa Jeesus vietti haudassa vain vähän reilun vuorokauden on se, että juutalaiset laskevat osankin päivästä kokonaiseksi päiväksi.

Tuntuu kuitenkin oudolta sanoa, että hän on haudassa kolme yötä jos hän kerran oli siellä korkeintaan kaksi. Tämä kuitataan vain edelleenkin samalla selityksellä.

Kuitenkin jos sovellamme yllä mainittua aikataulua, tämäkin näennäinen ristiriita poistuu kauniisti: Mikäli Jeesus laitettiin hautaan keskiviikkoiltana, juuri ennen auringonlaskua, niin hän silloin pystyi olemaan siellä täsmälleen kolme yötä ja kolme päivää ja nousta ylös lauantai-iltana juuri ennen auringonlaskua. Jos päivä oli juuri vaihtumaisillaan kun Jeesus nousi ylös, se antaa mielekkään tulkinnan myös muille kahdelle ilmaisulle: Kolmen päivän perästä ja kolmantena päivänä.

Ja onhan siinäkin kaunis esikuva, että ylösnousemus tapahtui lepopäivän päätteeksi.

Lähteenä Raamattu, David Pawson, Juha Nieminen

Eräs suomalaiselle (ja miksei laajemminkin länsimaiselle) kristillisyydelle ja erityisesti sen seurakuntaelämälle ominainen piirre on pappiskeskeisyys. Nykypäivänä on parempi puhua seurakuntien työntekijäkeskeisyydestä, mikä on luonnollisesti historiallisista syistä seurausta tuhatvuotisesta valtiokirkkojärjestelmästä. Ollaan totuttu siihen, että papit tekevät messussa kaiken seurakuntalaisten puolesta, joiden rooli rajoittuu lähinnä kirkonpenkin kuluttamiseen ja sen tietämiseen, milloin pitää nousta ylös ja istua alas. Viime kädessä papin, tuon akateemisesti koulutetun uskonnon ammattilaisen, tehtävänä on jopa uskoa puolestasi. Siitähän he palkkaa saavat.

Satakunta vuotta sitten syntyneet ns. vapaat suunnat pyrkivät alussa edustamaan muutosvoimaa, jopa vastakulttuuria vallitsevalle uskonnolliselle järjestelmälle. Aikaa myöten nekin ovat suurella hartaudella institutionalisoituneet ja samanlainen työntekijäkeskeisyys on tullut niidenkin toimintaa leimaavaksi ominaisuudeksi. Luulen, että sama piirre vaanii mitä hyvänsä uutta yhteisöä; sitäkin vaanii lankeemus mukautua vallitsevaan ulkopuoliseen järjestelmään ja muuttua edeltäjiensä ja aiemmin kritisoimiensa yhteisöjen kaltaisiksi. Ajattelen tämän johtuvan perimmältään ihmisluonnon luontaisesta mieltymyksestä uskonnollisuuteen. 

On luonnollista, että tämä seikka on synnyttänyt – pappien burn-out-ongelmien yms. ohella – epäterveen jaon pappeihin ja maallikkoihin. Ihanneseurakuntalainen on, kuten eräs viidesläinen saarnamies takavuosina luonnehti, ”hyvä koukouksissakävijä”. Kristillisyyskin määrittyy tältä pohjalta ”jossain käymiseksi”, eikä ”jonain olemisena”. Pahimmillaan aktiiviseurakuntalaiset nähdään kiusankappaleina, jotka häiritsevät työntekijöiden työrauhaa. Janan toisessa päässä taas seurakuntalaiset, maallikot ovat ikään kuin vapaata riistaa, ”näyn karjaa”, jotka uskonnollinen ohjelmakoneisto surutta hotkaisee kaiken nielevään Moolokin kitaansa. 

Onneksi nykyään – olosuhteiden pakosta, mutta ennen kaikkea Jumalan armosta – on alettu ymmärtää paremmin uusitestamentillisen seurakunnan perusteita. Avainasemassa tässä on Jeesuksen tehtävänanto opetuslapseuttaa ihmisiä seuraamaan Häntä itseään. Kuulin viikonloppuna hyvän tiivistyksen siitä, miten opetuslapseuttamsen tulisi tapahtua: ”näytä, kerro, opasta & delegoi”. Siinäpä oiva käyttöjärjestelmä seurakuntaelämää ajatellen. Ehkä jonain päivänä suurissakin kirkoissa ns. maallikot voidaan nähdä voimavarana ja työn subjekteina, eikä vain uskonnollisten palveluiden hevijuusereina.

Oikeasti inhoan sanaa ”maallikko” ja käytän sitä vain ja ainoastaan olosuhteiden pakosta. Se on mielestäni yhtä epäraamatullinen kuin ajatus erityisestä pappissäädystä. Uusi testamentti kun ei tunne muuta kuin kaikkien uskovien kuninkaallisen (huom! ei siis ”yleisen”) pappeuden; ”te olette kuninkaallinen papisto” (1.Piet. 2:9). No, joka tapauksessa, ratkaisu kristillisyyden pahasti taantuneeseen tilaan maassamme (maanosassamme!) ei ole korkeammin koulutetut teologit, vaan paremmin varustetut ja laajemmin valtuutetut seurakuntalaiset.  

————

Kuulin myös viikonloppuna huolestuneita äänenpainoja suomalaisen karismaattisuuden tilasta. Näkökulma oli selkeän evlut kirkko-painotteinen, mikä on ihan ymmärrettävää (ja herättää huolen kansankirkon tilasta – tai oikeammin lisää sitä!). Karismaattisuuden koko kuvaa ajateltuna on tosin todettava, että se näyttää voivan paremmin kirkon ulko- kuin sisäpuolella. Tosin eipä sitä paljon ole kirkkoon kaivattukaan. Olen antanut kertoa itselleni erään herätysliikejärjestön linjanneen toiminta-ajatuksensa tässä suhteessa ”ei karismaattisuudelle, kyllä raamatullisuudelle”. 

Uuden testamentin näkökulmasta katsottuna tällainen teesi on täysin absurdi ja epäraamatullinen. Se edustaa toisaalta perinteisen liberaaliteologian ajattelua, mutta myös tyypillistä postmodernia ajattelua, jossa kuvitellaan voitavan poimia kristinuskosta itseään miellyttävät asiat ja hylätä ne, jotka eivät tunnu oikein sopivilta omaan uskonnolliseen traditioon. Kyse on kuitenkin paljon vakavammasta asiasta; miten kirkko suhtautuu aidon karismaattisuuden inspiroivaan Pyhään Henkeen, siitä riippuu sen tulevaisuus. Tässä suhteessa toivon – ja uskon – viime viikonloppuisen Spirit-tapahtuman kertovan ”saranan kääntymisestä” kirkon hengellisessä todellisuudessa, ainakin joiltain osin. Muuten nykyinen kehitys vain jatkuu ja voimistuu, jossa evl. kirkon uskovat jäsenet hakevat karismaattisen hengenelämän siunaukset itselleen jostain muualta kirkon ulkopuolelta. 

Timo Koivisto/Lahti